Teema Henkilöt Moduliuli M1 teollisuus.

Teollinen toiminta on ollut Pirkanmaalaisen Ilmailun merkittävin taustavaikuttaja. Teollisuudessa ja huoltotoiminnassa vaikuttaneet avainhenkilöt ovat tämän osion aiheena. Kansainvälisen mittakaavan innovaatioita esim. koelentojen rekisteröinnin alalla ovat synnyttäneet nämä osaamisen ja innostuksen ajamat hyvät ihmiset. Lentokonetehdashan on ihan oma lukunsa aikakauden 'professori hautomona', oman arvonsa ansaitsevat pioneerihenkiset yrittäjät, jotka näinkin vaikella alueella synnyttivät yksityistä liiketoimintaa.

Avainhenkilöryhmä projekti toimii tällä alueella taustatiedon kerääjänä. Vetäjänä on Kalevi Lehto. Muita jäseniä ovat Tapani Keskuoja, Anneli Aromäki, Raimo Ilvonen, Esko Pohja, Pentti Niemi, Uolevi Öster ja Samuli Puotila.

Kerro ko ryhmälle tai päätoimittajalle ihmisistä joiden jättämä ilmailullinen jälki tulisi saattaa osaksi tätä Pirkanmaalaista perinnetietoa.

Otsikot ja aiheet ovat kirjoittajien vapaasti valittavissa. Kiinnostunutta aihetoimittajaakin kaivattaisiin.

Yrjö Lehtonen