RAPORTTI SUOMEN ILMAILUMUSEON TALKOISTA 5.9.2009

Ilmailumuseoyhdistys ja Suomen Ilmailumuseo järjestivät yhteistyössä talkoot lauantaina 5.9.2009 klo 10 alkaen.

Paikalla oli n. 20 henkilöä. Me "Pihisläiset" edustimme pirkanmaalaisia ilmailuhistorian harrastajia, ja saimme erittäin lämpimän vastaanoton. Meitä oli paikalla kuusi henkeä, hallituksesta neljä ja kaksi jäsentä.

Talkoissa järjesteltiin varastohyllyjä uudelleen. Ensin tyhjensimme varaston lattiatilan ulos. Siirtelimme useita mielenkiintoisia lentokoneen osia, kuten Junkers Juniorin rungon. Sitten tyhjensimme vanhoja kattoon asti ulottuvia varastohyllyjä, ja siirsimme hyllyt uudelleen siten että niiden väliin sopii trukki. Työ oli sen verran hidasta ja huolellisuutta vaativaa, ettemme loppujen lopuksi kerinneet kovinkaan montaa hyllyä siirtää ja lastata uudestaan, kun iltapäivä oli jo pitkällä. Lähtiessämme saimme sydämelliset kiitokset osallistumisesta. Ilmoitimme olevamme taas käytettävissä mikäli talkooapua jatkossakin tarvitaan.

Tämä on sitä parasta yhteistyötä saman henkisten vanhempien ja nuorten kesken !



Kuvassa Junker A 50 Juniorin runko on siirretty ulos. Pahasti nokkapainoinen runko piti tukea moottorin alta. Kuten potkurista näkee, se on joskus mennyt nokilleen. Onneksi korjaussuunnitelma on ammattilaisen ajatuksissa jo tehty.



Kuvassa talkooväkeä ihmettelemässä ulos siirrettyä tavaraa. Onneksi sää oli suosiollinen.



Samuli Puotila

14.9.2009

PALUU